Mila?


Jeps, eli olen ihan perus kaupunkilaistyttö pienestä tuppukylästä nimeltä Jämsä. Pidän useista asiosta ja kokeilen mielelläni myös uusia juttuja. Mun "ykkösharrastus" on ja tulee olemaan ratsastus, ja mulla onkin vuokraponi (heppablogiin-->). Hevosten lisäksi pidän melkeimpä kaikista muistakin eläimistä, ja kotoa löytyykin 3 koiraa, kissa, kani ja gerbiili.

"Sivuharrastuksia" mulla on monenlaisia, esim. kynsien laittaminen, kokkaaminen, (agility), kavereiden kanssa hengailu + tällä hetkellä intresseihin kuuluu myös tennis ja sähly. Tosin mulla menee niin paljon aikaa hevosiin, että näitä edellä mainittuja "harrastuksia" ehdin tehdä vain todella harvoin...

10 SATUNNAISTA ASIAA MUSTA:

1. Pidän monenlaisista ihmisistä, ja uusiin persooniin tutustuminen lisää jännitystä elämään(:

2. Ruoan laitto ja kokkaaminen kuuluvat mun mielipuuhiini. Uusien herkkuruokien maistamien ja muutenkin herkuttelu on super kivaa!

3. Jos mulla olisi aikaa, harrastaisin ehdottomasti tennistä, sählyä ja lumilautailua. Lisäksi ottaisin varmasti myös laulutunteja.

4. Edelliseen kohtaan viitaten rakastan laulamista ja moni onkin kehunut lauluääntäni. Musiikin numeronakin mulla oli 10(:

5. Pidän kovasti myös valokuvauksesta, vaikka mulla onkin paska kamera. Tosin säästän tällä hetkellä uuteen ja seuraavana olis tarkoitus ostaa järkkäri!

6. Lempiruokani on kanasalaatti, ja aina kun mulla on rahaa, käyn ostamassa sitä tallille evääksi. Salaatit vaan tuppaavat olemaan niin pirun kalliita... :(

7. Lempivärini on yllätys yllätys vaaleanpunainen(: Sen lisäksi pidän kuitenkin myös ruskeasta, turkoosista, sekä vaaleanvioletista.

8. Useiden edellä mainittujen harrastusten lisäksi käyn myös lenkillä, sekä pyöräilemässä. Kesällä myös uiminen on mun mieleen!

9. Haluaisin ikioman ponin, mutta siihen mulla ei valitettavasti ole mahdollisuutta. Ainahan saa haaveilla, ja ehkä tää toive vois joskus toteutuukkin...(:

10. Olen lyhyt ja täytän kesällä 14! :---D